Kuulumisia & näyttelytuloksia

LÖYDÄT MEIDÄT MYÖS FACEBOOKISTA

26.-27.1.2019 ja 2.2.2019

Purppuralinnan Prinssi Wilhard ja Nagawiga de L'Ulyssiade osallistuivat tammi-helmikuun vaihteessa yhteensä neljään näyttelyyn ensin tammikuussa Hämeenlinnassa ja seuraavana viikonloppuna Porin Yyterissä. Menestys oli aivan huikeaa! Prinssi Wilhard sai lauantaina 26.1 tuloksen EX 1 ja hän oli myös sekä tuomarin, että värin paras kissa. Sunnuntaina 27.1 Prinssi Wilhard sai myös tuloksen EX1 ja hän oli myös tuomarin ja lopulta koko näyttelyn paras pentu!! Nalle sai molempina päivinä sertin International Champion-luokasta ja sunnuntaina hän oli myös värin paras kissa. Porissa Prinssi Wilhardin menestys jatkui ja hän sai lauantaina 2.2 käydyissä tuplanäyttelyissä molemmista tuloksen EX1 ja hän oli myös paarpuuri-näyttelyn värin paras kissa. Tyyrpuuri-näyttelyssä Prinssi Wilhard oli tuomarin paras kissa ja pääsi taas paneeliin, josta ei tällä kertaa tullut ääniä. Nalle jatkoi tasaista suorittamistaan ja sai kaksi sertiä lisää International Champion-luokasta.  

5.1.-6.1.2019

Nalle osallistui Uppsalan kansainvälisiin kissanäyttelyihin ja valmistui 5.1. lauantaina International Championiksi. Sunnuntaina Nalle sai ensimmäisen CAGCIB-sertinsä ja oli myös tuomarin paras. Tästä on hyvä jatkaa kotimaisiin näyttelyihin tammikuussa Hämeenlinnaan ja helmikuun alussa Poriin. 

Kuopio 1.-2.12.2018

Purppuralinnan kuningas Nalle sai Kuopion näyttelyistä luokasta seitsemän molempina päivänä tuloksen EX1 CACIB. Tästä on hyvä jatkaa  tammikuussa ulkomaan näyttelyihin Uppsalaan.

Kuopio 1.-2.12.2018

Purppuralinnan Prinssi Milos osallistui viikonloppuna ensimmäisiin näyttelyihinsä ja sai pentuluokasta tuloksen EX1. Milos osallistuu seuraaviin näyttelyihinsä tammikuussa Hämeenlinnassa. 

Turku 24.-25.11.2018

Nagawiga L'Ulyssiade aka Nalle osallistui Turussa järjestettyihin kansainvälisiin kissanäyttelyihin avoimeen luokkaan ja sai molempina päivinä tulokseksi EX1 CAC ja valmistui sunnuntaina Championiksi! 

Turku 24.-25.11.2018

Purppuralinnan Prinsessa Rosenna osallistui viikonloppuna ensimmäisiin näyttelyihinsä ja sai tuloksen EX1. Neitonen käyttäytyi hyvin mallikelpoisesti ja rohkeasti näyttelypaikalla. 🙂

Lokakuu 2018

Nalle osallistui pitkän näyttelytauon jälkeen Tampereella järjestettyihin kissojen maailmannäyttelyihin 27.-28.10.2018 ja sai tulokseksi avoimesta luokasta EX1 CAC. 

Elokuu 2018

Safiira sai 15.8. ensimmäiset pentunsa. Pentueessa on kolme poikaa ja yksi tyttö. Emo ja pennut voivat hyvin. Pentujen isä on Leon Nitoris*PL Wildemarin kissalasta.

Kesäkuu 2018

Viivi ja Manu saivat lauantain 16 pvä ja sunnuntain 17 pvä välisenä yönä neljä suloista pentua. Pennut ja emo voivat hyvin.

Kesäkuu 2018

Jannan ja Manun pennut syntyivät maanantain 4.6 ja tiistain 5.6 välisenä yönä. Pentuja syntyi kuusi kappaletta ja tällä hetkellä sekä emo että pennut voivat hyvin. 🙂

Kesäkuu 2018

Purppuralinnan Prinsessa Safiira matkusti kesäkuun puolessavälissä Helsinkiin sulhasensa luo Wildemarin kissalaan. Sulhanen on nimeltään "Zorro-Leon"  CH Leon Nitoris*PL

Aura 4.5.2018

Vihdoinkin vuoden odottelun jälkeen näyttää siltä, että 2. polven kuningattaremme on saamassa perheenlisäystä! <3 Jos kaikki menee hyvin, pennut syntyvät kesäkuun puolessa välissä. Pippuriselle prinsessalle Jannalle on myös syntymässä kolmas pentue noin viikkoa aikaisemmin. Molempien pentueiden isä on Ruuskatin Mauno, joten kaikki tytöt tulevat olemaan kilpikonna-väritteisiä. Jannan ja Manun pentueessa myös sinisen väriset pennut ovat mahdollisia.

Helsinki 21.4.2018

Helsingin kansainvälisiin kissanäyttelyihin Messukeskuksessa osallistui lauantaina 21.4. sekä Purppuralinnassa kasvanut Ragtail Pandora että Ranskasta Suomeen Purppuralinnaan muuttanut Nagawiga I'Ulyssiade "Nalle".  Molemmat osallistuivat pentuluokkaan ja saivat tuloksen EX1. Tämän lisäksi Nalle oli sekä tuomarin- että värin paras kissa. Tästä on hyvä jatkaa näyttelyuraa. 🙂

Turku 7.4.2018

Sekä Purppuralinnan Prinsessa Jenifer että Purppuralinnassa kasvanut Ragtail Pandora osallistuivat elämänsä ensimmäistä kertaa kansainvälisiin kissanäyttelyihin Turussa  saaden molemmat pentuluokasta tuloksen EX1. Tästä on hyvä jatkaa näyttelyuraa. 

Helmikuu 2018

Purppuralinnan tuleva kuningas Nagawika de I'Ulyssiade "Nalle" saapui Suomeen keskiviikkona 21.2. Pitkä ja raskas matka Ranskasta Suomeen sujui hyvin ja suunnitellusti.

Joulukuu 2017

Helmikuun loppupuolella Suomeen saapuu nuoriherra Nagawika de l'Ulyssiade Ranskasta. Hän on Purppuralinnan tuleva kuningas. 

Turku 25.-26.11.2017

Purppuralinnan Prinsessa Safiira osallistui Turun kansainvälisiin kissanäyttelyihin 25.-26.11.2017. Lauantaina Safiira sai sertin ja valmistui Championiksi. Tämän lisäksi hän oli Tuomarin paras naaraskissa ja paneelissa Safiira sai yhden äänen. Sunnuntaina Safiira sai Champion-luokasta sertin ja Tuomarin paras-valinnassa jäätiin tällä kertaa toiseksi. 

Purppuralinnassa vietettiin alkuviikosta kuninkaallisia häitä, kun uusi Kuningattaremme Purppuralinnan Prinsessa Viviane pääsi treffeille Purppuralinnan kuninkaan Ruuskatin Maunon kanssa. Aika näyttää, saako Viivi vihdoin ja viimein jälkikasvua. <3

Purppuralinnan kuningatar Miisu sai kolmannen ja viimeisen pentueensa. Pentueessa on kolme ihastuttavaa pentua. Alustavien tarkastelujen perusteella pennuista kaksi on mitted-kuvioisia, yksi colourpoint. Pentueessa on kaksi poikaa ja yksi tyttö.

Helsinki 11.-12.11.2017

Helsingin kansainvälisissä kissanäyttelyissä Purppuralinnan ja Ragtail-kissalan yhteinen kasvatti Ragtail Mimosa osallistui esimmäistä kertaa näyttelyihin ja sai avoimessa luokassa tuloksen EX1 CAC. Myös Purppuralinnan Prinsessa Safiira sai molempina päivinä avoimesta luokasta tuloksen EX1 CAC.

[unex_ce_button id="content_97mbnm4os" button_text_color="#ffffff" button_font="semibold" button_font_size="15px" button_width="auto" button_alignment="center" button_text_spacing="0px" button_bg_color="#4d1f38" button_padding="15px 60px 15px 60px" button_border_width="0px" button_border_color="#4d1f38" button_border_radius="0px" button_text_hover_color="#ffffff" button_text_spacing_hover="0px" button_bg_hover_color="#b15975" button_border_hover_color="#b15975" button_link="http://purppuralinnan.com/uutisarkisto/" button_link_type="url" button_link_target="_self" has_container="1" in_column=""]Vanhemmat uutiset[/ce_button]